Valkosuklaa Rocky Road

Tarkoitus oli kokeilla macaronien valmistusta, mutta nuo arvaamattomat kiusankappaleet eivät onnistuneet tällä kertaa. Taikina oli luultavasti liian paksua eikä jalkaa muodostunut. Maku oli kyllä kohdillaan. Ehkä saan tänne vielä joku päivä täydellisen macaron ohjeistuksen.

Rocky Roadit eivät petä! Tuhti, suklainen, rapea ja pehmeä. Nämä ovat helppoja tehdä ja mukavia viedä vaikka pikkujouluihin. Käytin tässä valkosuklaata, vaikka perinteisesti rocky roadeihin kuuluu tummempi suklaa. Seassa on kuivattuja karpaloita, kuivattuja mansikoita, cashew-pähkinöitä ja vaahtokarkkeja. Slurps!

Ja reseptihän on sen verran simppeli että suklaa sulatetaan vesihauteessa ja sen kanssa sekoitetaan muut aineet. Sitten kaadetaan seos vuokaan leivinpaperin päälle ja jätetään jääkaappiin jähmettymään pariksi tunniksi. Leikataan paloiksi ja nautitaan! Pieneen vuokaan tarvitsee vähintään 400 g suklaata. Muut ainekset maun mukaan.

Massan sekaan voi laittaa lähes mitä itse haluaa. Vaahtokarkit ovat kuitenkin ehdottomia. Erilaiset pähkinät ja kuivatut hedelmät ovat parhaita.

7 comments

  • Katos, söin näitä Australiassa eikä oo tullu mieleenkään että niitä vois tehdä iteki täällä.. Taidan siis tietää mitä teen viikonloppuna herkutteluihin 🙂 ..paitsi vuoka pitää hankkii jostain. Hyvä källi!

    Tykkää

  • Kuule, olen lukenut tätä blogia monta päivää putkeen ja tallentanut kymmeniä reseptejä. Tosi hyvin tehtyjä ohjeita, herkullisia kuvia ja uusia makuyhdistelmiä! Kiitos tästä 🙂

    Tykkää

  • Kiitos paljon! Mukava kuulla että blogista löytyy kiinnostavia reseptejä ja vielä parempi jos niistä innostuu kokeilemaan jotain 🙂 Herkkulinjalla pysytään jatkossakin 🙂

    Tykkää

  • Nämä toimivat kyllä varmasti jouluna. Suolatut pähkinät käyvät hyvin jos pitää suolaisen ja makean yhdistelmästä. Muistaakseni käytin niitä itse. Suolaamattomat pähkinät ovat kuitenkin varmempi valinta 🙂

    Tykkää

Submit a comment

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s