Minidonitsit

Tänä vappuna syödään donitseja! Pieniä, pyöreitä, värikkäitä ja ennen kaikkea mehukkaita. Tein donitseja kahdella eri kuorrutteella, täyteläisellä suklaalla sekä raikkaalla mustikka-sitruuna kuorrutteella. Nam!

Muotoilin donitsit pyöreiden muottien avulla painamalla oikean muodon pöydälle kaulitusta taikinasta. Näin donitseista tulee ihan arnoldsin vertaisia, täydellisen pyöreitä! Donitsien keskeltä painetuista pienistä rei’istä jäi paljon taikinaa yli, mutta huomasin että niistä saa myös kivoja makupaloja paistettuna ja sokeroituna. Täydellistä naposteltavaa vaikka vappubrunssille 🙂  Sima jäi tänäkin vuonna tekemättä, mutta oikeastaan sitä ei juuri kaipaakkaan sillä nämä donitsit vievät kielen mennessään!

Minidonitsit


(noin 40 kpl)

5 dl maitoa
50 g tuorehiivaa
1 muna
 2 tl suolaa
1 rkl kaardemummaa
1,5 dl sokeria
n. 15 dl venhäjauhoja
200 g voita
Paistamiseen rypsiöljyä
Kuorrutukseen
0,5 sitruunan mehu
1 rkl mustikoiden mehua
4 dl tomusokeria
n. 200 g suklaata
Lämmitä maito 37 asteiseksi ja murenna hiiva maidon joukkoon. Lisää mausteet ja muna sekä pari desiä jauhoja maidon joukkoon. Vatkaa seosta hyvin, tämä auttaa ilman sekoittumisessa taikinaan ja auttaa hiivaa toimimaan ja kohottamaan taikinaa hyvin.
Lisää jauhoja pikkuhiljaa ja vaivaa taikinaa käsin. Jatka vaivausta kunnes taikina alkaa irrota kulhon reunoilta. Lisää huoneenlämpöinen voi ja lisää jauhoja kunnes taikina ei ole liian tahmea. Vaivaa tasaiseksi.
Kohota leivinliinan alla vähintään tunti. Hyvä vinkki on kohottaa taikina mikrossa mikron ovi kiinni, sillä silloin taikina on vedottomassa paikassa ja sopivassa lämmössä. Mikroa ei siis laiteta päälle. Mitä kauemmin jaksat kohottaa taikinaa, sen parempi.
(Taikinan voi tehdä vakka edellisenä iltana ja kohottaa jääkaapissa yön yli jos on aikaa)
 
Kaada taikina kohotuksen jälkeen pöydälle ja kauli noin sentin korkuiseksi levyksi. Paina levystä pyöreän muotin avulla donitseja. Jos sinulla ei ole muottia niin ohutreunainen juomalasia ajaa myös asian. Lopuksi paina donitsin keskelle vielä reikä pienemällä muotilla. Esimerkiksi pursotin tylla oli sopivan pieni muotti tätä varten.  
Lämmitä öljy varovasti kattilassa ja paista donitsit kuumassa öljyssä sopivan ruskeiksi molemmilta puolilta. Nostele kypsyneet donitsit pois öljystä reikäkauhan avulla ja jäähdytä ritilän päällä.
Valmista suklaakuorrute sulattamalla suklaa vesihauteessa. 
Valmista mustikka-sitruunakuorrute sekoittamalla ainekset keskenään. Viimeistele donitsit dippaamalla ne jompaan kumpaan kuorrutteeseen. Anna kuorrutteen kovettua ja nauti.

6 comments

Submit a comment

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s