Puolukkaskonssit

Tässäpä jotain ihanan syksyistä ja raikkaan puolukkaista iltateen kaveriksi. Skonssit valmistuvat nopeasti, sillä taikinaa ei tarvitse vaivata tai vatkata. Puolukka tuo leivoksiin pirteän maun lisäksi kivaa väriä ja saa sopivasti makeutta pinnalla olevasta tomusokeripölystä. Idean skonsseihin sain mylifelovefood -blogista, jossa marjana oli käytetty punaherukoita. Eikö olekin koukuttavaa ajatella, että skonssit voivat olla samalla erittäin herkullisia, raikkaan marjaisia ja hiukan terveellisempiä leivoksia? Mh-m, tätä ei auta kuin kokeilla!
pskonssi2.jpg
Puolukkaskonssit (8 kpl)
3,5 dl täysjyvävehnäjauhoja
4 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
hyppysellinen suolaa
2 rkl voita
150 g maustamatonta jogurttia
3 rkl maitoa
2 dl puolukoita
tomusokeria koristeluun
Mittaa kulhoon jauhot, sokerit, leivinjauhe sekä suola ja sekoita hyvin keskenään. Nypi kylmä voi jauhoseoksen joukkoon. Lisää kulhoon jogurtti ja maito. Sekoita taikina tasaiseksi, mutta älä vaivaa liikaa. Lisää vielä lopuksi puolukat ja pyörittele ne taikinan joukkoon.
Muotoile taikinasta pyöreä, pari senttiä korkea levy pellille leivinpaperin päälle. Leikkaa levy kahdeksaan osaan ja erottele palaset hiukan toisistaan, jotta ne saavat hiukan kohoamisvaraa uunissa. Paista 200 °C:ssa noin 20-25 minuuttia kunnes skonssit ovat saaneet väriä ja ovat sopivan kypsiä. Jäähdytä ja koristele siivilöidyllä tomusokerilla.

6 comments

Submit a comment

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s