Brownie Cake

Tämä täyteläisen suklainen, tahmea ja viettelevä kakku vie kelen mennessään. Kirjaimellisesti. Tätä suussa sulavaa herkkua on vaikea kuvailla, sillä sanat eivät vaan riitä! Valokuvauksen kanssakin oli hieman ongelmia, sillä ennen kuvausta maistamani pala oli niin herkullinen että se sai minut haaveilemaan hetkeksi nojatuolin pohjalle 😉
Suunnittelin tekeväni brownieseja jo jokin aika sitten, mutta syntymäpäivieni lähestyessä päätin yhdistää kakun ja browniesit. Ja se kannatti! Tämä kakku on yksi parhaista suklaakakuista mitä olen tehnyt. Se on täydellisen makuinen sellaisenaan eikä välttämättä vaadi kaverikseen kermaa, jäätelöä tai marjoja. Kaiken kukkuraksi kakun valmistus on melko helppoa ja nopeaa, niin kuin mutakakuilla yleensä.

Brownie Cake

2,25 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
150 g suklaata (tummaa, esim taloussuklaata)
150 g voita
3,2 dl sokeria
1 tl vanilja-aromia
3 kananmunaa
1 dl pekaanipähkinöitä

Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja suola kulhossa. Sulata suklaa sekä voi vesihauteessa. Lisää sokeri sulaan suklaaseokseen ja sekoita tasaiseksi. Lisää vanilja ja kananmunat yksitellen vispilän avulla sekoittaen. Lisää lopuksi jauhoseos ja murskatut pähkinät.
Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan (käytin 20 cm vuokaa). Paista 175 °C:ssa noin 30-40 minuuttia, riippuen vuoan koosta. Kakku saa jäädä keskeltä hiukan pehmeän näköiseksi. Jäähdytä hyvin vuoassaan.

13 comments

Submit a comment

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s