Manteli-kaurapalat

Oli kyse sitten uudenvuodenlupauksesta tai ihan arjen selviytymisestä, niin mielestäni hyvä välipala on ehdoton a ja o. Tämä rapean maistuva välipala koostuu terveellisestä kaurasta ja manteleista. Ja koska terveellinen voi myös olla hyvän makuista, on joukossa lisäksi kuivattuja mustikoita, hunajaa, kookosöljyä sekä pähkinävoita.
Välipalan puutteessa tunnistan itsestäni koomailijan, jonka toiminta hidastuu nähtävästi ellei syötävää ole saatavilla. Onneksi manteli-kaurapatukat valmistuvat helposti ilman uunia ja säilyvät ainakin viikon verran jääkaapissa, joten kerralla voi huoletta valmistaa isomman määrän pahojen päivien varalle.

Manteli-kaurapatukat

(n. 12 kpl tai 24x32 cm)

5 dl kaurahiutaleita
100 g manteleita
50 g cashew-pähkinöitä
1 dl (50 g) kuivattuja mustikoita
1 dl hunajaa
1 dl kookosöljyä
1 rkl pähkinävoita

Rouhi mantelit ja pähkinät kevyesti ja sekoita ne muiden 
kuiva-aineiden kanssa. 

Mittaa hunaja, kookosöljy ja pähkinävoi kattilaan ja 
kiehauta seos kuplivaksi. Anna kiehua minuutin ajan. 

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja kaada seos 
leivinpaperilla vuoratun vuoan päälle. Painele pinta 
tasaiseksi ja jähmetä jääkaapissa vähintään 30 minuuttia. 

Leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi ja säilytä kylmässä.

13 comments

Submit a comment

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s