Yummybaker » Blogi » Munattomat leivonnaiset

Munattomat leivonnaiset

Kakku onnistuu myös ilman kananmunaa.

Munattomat leivonnaiset ovat monelle mielenkiinnon kohde, koska kananmuna on useimmiten leivonnassa peruspilari. Se taikoo leivonnaisista kuohkeita tai rapeita. Kananmuna-allergisen on vältettävä kananmunaa ja siksi etsittävä vaihtoehtoja, miten munan voi korvata kätevästi jollakin toisella aineksella. Korvaavia tuotteita onkin yllättävän paljon, jos aihetta miettii tarkemmin. Sen lisäksi, että korviketta on kaupoissa tarjolla, pystyy myös leivinjauheella korvaamaan osan leivonnaisista. Leivonnaisten voiteluun voi sen sijaan käyttää maitoa, sulatettua rasvaa tai siirappivesi seosta.

Munattomat leivonnaiset happamilla maitotuotteilla

Leivonnainen ilman kananmunaa on kohtuullisen helppo tehdä ja sen saa korvattua monella eri tavalla. Ensinnäkin ruokakaupoissa on tarjolla kananmunan korvikejauhetta. Sitä sekoitetaan veteen ja sillä saa korvattua helposti kananmunien käytön. Tämän lisäksi muutamat tutut maitotuotteet tekevät leivonnaisesta mehevän. Näitä ovat jugurtti, piimä sekä maitorahka. Näiden lisäksi myös hedelmät tekevät leivonnaisista meheviä eli niistä voi käyttää banaania sekä useita hedelmäsoseita.

Jos ajattelit leipoa hiivataikinan, niin se onnistuu ilman kananmunaa ongelmitta. Siinä ideana onkin se, että taikinan vaivaaminen tuo taikinaan riittävästi kimmoisuutta ja leivonta onnistuu tämän sitkon ansiosta hyvin. Tällöin on hyvä muistaa vaivata taikina todella huolellisesti. Voiteluunkaan ei siis tarvitse kananmunaa käyttää, vaan senkin pystyy hyvin kiertämään, kuten jo alussa mainittiin.

Leivonnainen ilman kananmunaa, mikä korvaa munan?

Munattomat leivonnaiset eivät ole missään nimessä katastrofi vaan munan voi korvata monella eri vaihtoehdolla. Korvikejauhe on jonkinlainen tärkkelyksen ja nostatusaineiden sekoitus. Yksi teelusikallinen korvaa kananmunan ja korvike sekoitetaan tilkkaan nestettä tai kuivien aineiden joukkoon. Kuohkeudessa voi käyttää myös soijajauhoa, hiivaa, maissitärkkelystä tai perunajauhoja, omenasosetta, jossa on leivinjauhetta sekä seosta, jossa on grahamjauhoja, leivinjauhetta, maissiöljyä ja vettä. Valekananmunan voit tehdä kotona, kun sekoitat vettä, jauhoja, soodaa sekä leivinjauhetta.

Munattomat leivonnaiset onnistuvat myös, jos korvaat kananmunan sidosaineena. Erittäin hyviä aineksia ovat soijamaito, pehmeä tofu, aprikoosisose, leivinjauheesta, ruokaöljystä sekä vedestä tehty seos sekä survokset joko perunasta, porkkanasta, banaanista, luumusta, päärynästä tai omenasta tehtynä. Jos korvike pitää olla limamainen, sen voi tehdä pellavansiemenistä ja vedestä. Tämä seos on ehdottomasti kiehautettava.

Paistamisen aikana voi rauhoittua

Kun taikina on onnistunut ja sen on vihdoin saanut uuniin sekä laittanut itselleen jonkinlaisen hälytyksen havahduttamaan, voi rauhoittua ja hetken viettää aikaa omassa seurassaan. Tällöin voi käydä nettikasinolla kokeilemassa, miten pelaaminen onnistuu. Vedonlyöntiä on mukava kokeilla, kunhan ensin vähän tutustuu, millaisia ovat Nopeampi kertoimet. Pelaamista voi myös jatkaa sen jälkeen, kun uunista on tullut ulos tuoksuva ja maistuva leivonnainen.

Erityisruokavalio vaatii leipojalta jonkin verran tietämystä, tarkkuutta ja toisinaan jopa kikkailua. Tänä päivänä ohjeina on mahdollista saada valmiita reseptejä moniin ruokavalioihin ja se helpottaa huomattavasti, kun kaikkea ei tarvitse itse kokeilla ja mukauttaa omaan makuun sopivaksi. Niissä ohjeissa on jo huomioitu paistolämpötilat sekä paistoajat.

Munattomat leivonnaiset vegaanille

Vegaaniset leivonnaiset eivät ole nykyisellään enää mikään ongelma. Vaihtoehtoja on paljon, joten enemmänkin tulee ongelma siitä, minkä niistä valitsee. Vegaanisia valmisteita on kaupoissa hyllyt notkollaan, joten kerman korvaavia tuotteita löytyy kasvipohjaisina paljon. Myös näissä ohjeissa kananmuna korvataan usein soijalla, hedelmäsoseilla tai tofulla. Hedelmäsoseista saa lisäksi leivonnaiseen mukavaa lisämakua.

Vegaanin leivonnaiset ovat oikeastaan huipputuotteita, koska niihin voi käyttää koko kasvikunnan kirjon omien makuhalujensa pohjalta. Voit jopa kokeilla yhdistellä erilaisia makuja keskenään ja löytää niistä itsellesi uuden suosikin. Myös esimerkiksi kakkujen koristelu tuoreilla marjoilla on loistava ratkaisu.

Sinulla todellakin on mistä valita, jos haluat tehdä munattomat leivonnaiset. Jopa marenki onnistuu ilman kananmunaa ja donitsien tekeminen niiden rinnalla on jopa helppoa. Pullaa on todella helppo tehdä ja niistä voi tehdä korvapuustin tyyppisiä suhteellisen pienellä vaivalla. Lisäksi tuoreiden marjojen aikana voi loihtia esiin myös uunittomia leivonnaisia, jolloin niitä voi tehdä muun muassa mökkiolosuhteissa. Monien herkku, juustokakku, onnistuu myöskin ilman kananmunaa.